Tänään me ei jaksettu tehdä mitään ihmeellistä, joten syötiin sushia. Kaikki käytettävät raaka-aineet oli tuoretta, heillä oli jopa akvaario, josta kokit ottivat kaloja leikattavaksi. Siisti tuo yllä oleva kala, eikö? Not happy. Joimme myös ensimmäiset vihreät teet. Tee oli niin hyvää, parempaa kuin mikään tee ennen. Kun istuttiin ja syötiin, eräs japanilainen nainen opasti, miten he syövät sushia, japaniksi tietenkin! Hän oli miehensä kanssa ja he kutsuivat meidät kahville Starbucksiin, free coffee! He olivat todella mukavia ja näinhän kieltä oppii, kun tutustuu ihmisiin.
| KAPPA GOES KAPPA |
Eilen illalla syötiin tommoset fisut, suklaatäytteiset ofc! Viereisessä putingissa oli vähän tappavammat kalat, nimittäin pallokalat. Ne oli hieman omituisen näköisiä kavereita. Sanoin Pepalle, että niiden suu on kuin munamiehellä :)
Vietettiin tosiaan iltaa Ryokanissa asustavien kanssa. Aluksi syötiin nuudeleita ja friteerattua rapua sekä kasviksia sekä otettiin uusi vuosi vastaan. Täällä on ihmisiä ainakin jenkeistä, briteistä ja saksasta. Tuo eniten poseeraava kaveri on Satoshi, paikan omistaja.
Viime vuoden ikävien tapahtumien vuoksi täällä ei ilmeisesti juhlittu kovin railakkaasti, tosin ryyppäämistähän se ei estä. Japanilaiset on melko kovia juomaan! Ennen kuin vuosi edes vaihtui, yksi sammui vessan lattialle ja toinen käveli pitkin seiniä, kaksi kaverusta kinasi minkä kerkesi. "So you are challenging me to drink?" "No, i'm challenging you to drink a ALCOHOL, you pussy!" (alcohol=Japanilaista viskiä, oli muuten hyvää)
Rakettien sun muiden sijasta menimme viereiseen temppeliin rukoilemaan parempaa vuotta koko porukka. Temppeli oli sisältä kaunis, alttarille piti heittää kolikko ja sitten rukoilla. Temppeliin jonotettiin melkein kaksi tuntia, ihmisiä oli toooooooosi paljon. Ja poliiseja huutamassa megafoneihin. Temppelivierailun jälkeen söimme paljon ja vähän lisää.
Hyvä kun ruokaa löytyy, tuttuakin tutunpaa. Että vierailulle, hienoa, varmistakaa kuitenkin, että he ovat oikealla asialla nämä kutsujat. Paljon haleja teille! Tuliko raketti perille, tömäytimme oikein kunnon ilmaveivijytkyjä Japania kohti, teille ja koko kansalle!
VastaaPoistaMe siis käytiin heidän kanssaan tien toisella puolella kahvilla, Starbucks on jenkkilästä tänne rantautunut kahvila. Haleja takaisin!
VastaaPoistaOnpa mukava kun teillä on hauskaa ja ruoka hyvää :-) kiva oli kuulla teijen ääni ja nähdä teijet.. :-)
VastaaPoista