Tokio on niin hauska paikka, täällä ei ole vaikeaa olla hymyssä suin. Vaikka ilmat ovat koetelleet käsiä ja varpaita ja kastellut tukankin läpimäräksi, meillä on hauskaa. Kirsikankukkapuut alkavat olla täydessä kukassa, sen huomaa jo siitä, että puiden alla istuu ihmisiä juomassa. :)) Täällä otetaan nuo kauniit kukkivat puut vakavasti ;) Mistä nämä ihmiset eivät repisi iloa irti? Miksei mekin voitaisi istua koivujen alla juomassa, kun ne ovat nupullaan? - Ei se varmaan olisi sama asia. No, lähdettiin yksi ilta salilta ja meitä odotti kirsikankukkapuiden ympäröimä polku ja tuollaisia lamppuja roikkumassa. Mentiin puistoon hassuttelemaan muiden mukaan.
Tokyo Stationin alta löytyy Ramen street. Jonotettiin tunteroinen näiden muiden vannoutuneiden raamenfanien kanssa, että saatiin kulhot eteemme. Istuttiin alas, vaihdettiin muutama sana ja syötiin. Ihan hiljaa, kumpikin tuijotti omiin kulhoihinsa. Ei ollut ihmisiä ympärillä, vain minä ja kulho tuota ihanaa lientä. Kaikki vaan katosi. Kun kulho tyhjeni, palasi maailmakin takaisin. Naurettiin asialle jälkeenpäin.
Sunnuntaina mentiin uusintavisiitille Yoyogi puistoon. Onhan se komea puisto, on on.
Melko usein me syödään toinen päivän ruuista tällaisissa lippuautomaateilla varustelluissa syöttölöissä, joissa saa halpaa, hyvää ruokaa eikä annokset ole mitään pienimpiä. Mun maha oli jo ratkeamispisteessä, joten siirryin lasten annoksiin! :D 2,5 euroa ja tämä herkku on minun <3
Harajukussa käytiin sen verran, että vierailtiin Daisossa. Oltiin kuultu paljon hyvää tästä ruokapaikasta, jossa käytiin. Siellä tarjoillaan ainoastaan Gyozaa. Se on vähän kuin pastaa jonka sisällä on täyte - ja sitten ei kuitenkaan mitään sinne päinkään. Niitä sai höyrytettynä tai paistettuna, valkosipulilla tai ihan taviksena. 2,5 euroa annos eli 6 kappaletta. Olihan tämäkin ravintola käynnin arvoinen, popsittiin molemmat 15 :) :D Samalla reissulla hörpsittiin Starbucksin herkkuja Shibuyassa ja tanssittiin keskellä tätä kuuluisaa risteystä.
Olisi niin ihanaa, jos pystyisi tallentamaan tänne niitä pieniä hetkiä, ihmeellisen kauniita maisemia, ruuan tuoksuja ja ihmisiä. Usein sitä jää vain katsomaan, tuoksuttelemaan, eikä muista tallentaa niitä sen kummemmin. Onneksi kaikki jää kuitenkin omaan pikku päähän :) Se mitä tänne blogiin voi ja pystyy laittamaan, on vain niin pieni pintaraapaisu siitä kaikesta, mitä tällä maalla ja kaupungilla on antaa. Ei sitä mitkään sanat tai kuvat pysty kertomaan, mitä kaikkea me ollaan täällä koettu.
Terveisiä suomeen ja kuullaan taas. :)


Kiitos taas. Kyllä oli taas ihanan näköistä ruokaa.. nam :-)
VastaaPoistaNiinhän se on että sanat ja kuvat ei varmaan riitä kertomaan mutta noistakin näkee että siellä teillä on mukavaa.. Hyvää pääsiäistä teille sinne!
イースターおめでとう
terv Kajaanista
TERVEISIÄ VAAN SINNE, KAUAS JA ALKAKAAHAN SUUNNITTELEMAAN KOTIINTULOA, VAIKKA KUINKA HAUSKAA OLISIKIN!T. äiti ja iskä
VastaaPoista